Horisontissa Serranojen luvattu maa

Reilun viikon päästä istun lentokoneessa nokka kohti vajaan puolen vuoden mittaista unelmaa. Vaihto on osaltani jo toinen, mutta edellisestä on aikaa kohta kuusi vuotta. Taltioin tuolloin tuntemuksiani Jenkkilästä blogikirjoitusten muodossa (niitä voivat halukkaat lukea osoitteesta: https://missmonika-in-missouri.blogspot.fi), ja aion jatkaa sillä linjalla nytkin. Tämä blogi on tähän mennessä ollut omistettu eksoottisen Oulun ihmettelylle, joka on ollut kotikaupunkini syksystä 2015. Mitään lupauksia en anna, mutta jatkossa postauksia tullee pohjoisen sijaan etelästä Espanjan auringon alta. Aloittakaamme tämä tarina ensi tuntemuksistani.

"Jännittääkö sua lähteä?" on kysymys, jota kuulen usein. "Ei oikeastaan,"on vakivastaukseni, jota en kaiken rehellisyyden nimissä voi enää antaa. Serkkuni kysymys lähtöpäivästäni ravisutti. Tiesin, että lähtöpäivä koittaa joskus. Tähän asti se päivä on kuitenkin ollut vielä vuoden, muutaman kuukauden tai kolmen viikon päässä. Tänään uskalsin viimein laskea päivät lähtöön, joita on järkytyksekseni jäljellä pyöreät kymmenen. Kymmenen päivää enkä tiedä vielä, missä tulen asumaan, minkälaisen vakuutuksen ottaisin vaihtoni ajaksi ja maksaako ekstraa ylimääräisestä laukusta. Järjesteltävää riittää vielä aina Oulun kämpän vuokraamisesta lääkkeiden hankkimiseen ja lainojen sekä tukien hakemiseen. Pakkaamistakaan en ole aloittanut.

https://missmonika-in-missouri.blogspot.fi

Rakastan suunnittelua, mutta käytännön ihminen en niinkään ole. Isi kyselee kyselemistään, kuinka asunnon metsästys sujuu ("En tiiä, en oo kattonu kämppiä tänään") ja äiti esittelee päivittäin minulle ratkaisuja ongelmiin, joita en ole itse alkanut edes vielä selvittää. Mummo utelee perheenjäseniltäni, kerkeänkö hänen luokseen käymään ennen lähtöä. Nyt todellisuus on alkanut läpsiä vasten kasvoja saaden minut hermostuneeksi kaikesta vielä tekemättömästä ja hoitamattomasta.

Monet kysyvät, olenko koskaan käynyt Madridissa. Vastaukseni on empivä 'kyllä'. Vietin kyllä viikon Madridissa puolitoista vuotta sitten, mutta en nähnyt Madridia paljoakaan, sillä suurimman osan ajasta istuin YMCA Euroopan seminaareissa ja kokouksissa. Olen unelmoinut Madridissa asumisesta kolmetoista-kesäisestä alkaessani seurata Serranon perheen elämää tv:stä. Nyt, 10 vuotta myöhemmin, se unelma on viimein käymässä toteen. Onnekseni minulla on Madridissa kavereita, jotka ovat kärsivällisesti vastanneet kysymyksiini asumisesta ja luvanneet auttaa minua parhaansa mukaan. Kenties lattareille tyypillinen mañana-asenne on jo iskostunut minuun, sillä haluan luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy lopulta.

*   *   *   *   *

In just over a week I'll be sitting on a plane, a little less than a half a year worth of a dream ahead of me. This exchange is my second one, the first one having been almost six years ago. So far this blog has been about the exotic Oulu in Northern Finland, my new home town since the fall of 2015. Instead of blog posts from up north you can from now on look forward to writings from under the Southern sun in Spain. I'm not making any promises though. Let's start with my pre-exchange thoughts, shall we.

I've got the jitters. "Are you nervous to go?" people keep asking me. "Not really," is my usual answer. I can't say it's true anymore though. Today a cousin of mine asked me if I was leaving for Madrid in a week. I knew the day of my departure would come eventually, but for so long it had been a year, a few months or at least three weeks away. But now that I finally had the courage to actually count the days, I realized - to my astonishment - that my departure is exactly 10 days away. And there's still so much to figure out. Things like: Where to live? Should I pay for extra luggage? What kind of insurance would be the best for the time I'm there? There's also tons of things to do including packing, renting out my apartment in Oulu, buying medicine, getting grants and applying for a student loan.

I am a planner but not that much of a practical person. My dad keeps asking how the apartment hunting is going ("I don't know, I haven't looked at any today") and my mom comes up with plans to resolve problems I have yet to figure out on a daily basis. My grandma calls to ask my family members when it is that I am going to visit her before leaving. It's just now that all of this is finally hitting me making me anxious about getting everything done and organized before leaving. 

I get asked a lot if I've ever been to Madrid. The answer is 'yes'. Kind of. I did visit Madrid a year and a half ago but I didn't get to see a lot of Madrid due to attending a seminar week and YMCA Europe's General Assembly. I've had the dream of living in Madrid since I was 13 and I first started watching the Spanish TV series Los Serrano. Now, 10 years later, that dream is finally becoming reality. I am lucky to have a couple of friends in Madrid who have patiently answered my questions about housing and promised to help me with anything I need. Perhaps the "mañana" mentality typical to people in hispanic countries has already gotten to me, but I think in the end, everything is going to work out fine.